Ajasta aikaan ja eteenpäin.

En oo kirjottanu ylipitkää aikaa mitään tänne mut tää mun blogi nyt muutenki on vähä tällänen kausiluotonen ja kirjotan tänne lähinnä aina sillo ku saan inspiraation siihe kirjotukseen. Oikeestaan huomasin et oon kirjottanu viimeks toukokuussa ja rupesin kelaa aikaa taaksepäin ja tajusin et siit on jotai puol vuotta? Ei siinä mitään  et siit on niin pitkä aika ku oon kirjottanu viimeks mut se et aikaa on ylipäätään kulunu puol vuotta!
Mitä ihmettä oikeesti. Tästä toiset puol vuotta eteenpäin ja mul on ammatti. Tai ainakin pitäs olla mikäli selviin siit kaikesta tehtävä ja koe määrästä mikä odottaa mua joka päivä ku nousen ylös. Eikä siitäkää oo kauaa ku muistan avanneeni kirjekuoren jossa mut onniteltiin tervetulleeks opiskelemaan Sosiaali ja Terveysalalle, lähihoitajaks. Ja jo nyt mun pitäs ruveta miettimään et mitä teen ens syksynä. Tai mitä oikeestaan ylipäätää teen elämässäni.
Tietteks välillä on vaa sellanen olo et haluut nähä sun elämän käsikirjotuksen niin, että tiet tarkalleen jokasen juonen käänteen sun elämäs. Tiet tarkalleen mitä tapahtuu seuraavaks. Tiet tasan tarkkaan mihin meet ja mitä teet. Välillä tietämättömyys on sellanen asia mitä ei sietäs ollenkaa ja haluisit vaan tietää miten asiat loppuenlopuks päättyy.
Kuitenkin jos mulle oltas puol vuotta sitte lyöty se käsikirjotus naaman eteen ja sanottu et "lues siitä" ja olisin lukenu et mitä kaikkee tää puol vuotta pitää sisällään ni enpä olis uskonu. Oon kokenu ihan mielettömän hienoja hetkiä mut oonpa mä tehny virheitäki ja juttuja joist oon oppinu ja jotka on taas kasvattanu mua sellaseks ku tässä nyt istun. Varsinki kaikki mitä nyt on viimisen kuukauden aikana tapahtunu on lyöny aika kovaa päin näköä mut onpa se antanukki jotain <3
Tästä kaikest yhteenvetona oon enemmä ku tyytyväinen siihe et oon autuaasti tietämätön kaikesta tulevasta ja saan luottaa siihe edeltävalmistettuun suunnitelmaan mikä mulle on varattu ja nostaa kädet ilmaa ja koittaa nauttia elämäst täysillä.
Peace, love ja nukkukaa hyvi!

Mä täs mieti kunnei oo muutakaa tekemist et mist se johtuu et aina ku ostaa jostai huoltsikalt tai abc:lt tai mist vaa juustosämpylä jonka välis on tomaattii ni ne pistää ain ne tomaatin perseet sinne? En tajuu mihi se keskiosa ain menee. Mul on aina ne persepuolet.

ps. haluan mopsin!

i love my life

En vaa pysty lopettaa hehkuttamist siitä mitä kaikkee oon kokenu viimise kuukaude aikana! Nyt ku oon kipee ja mua vaa sattuu joka paikkaa ja mun kurkku ja keuhkot kuolee ja oispa mul kauhee kasa koulujuttujaki sun muuta mukavaa mitä pitäs hoitaa ni oon iha onneni kukkuloil!
Oon ollu ekaa kertaa elämässäni lentokonees, oon nukkunu elämäni ekaa kertaa hotellis, oon syöny jäätelöö enemmä ku viimisee 10 vuotee (mut jäätelöö ei voi koskaa syödä liikaa),oon tutustunu ihan MIELETTÖMÄN ihaniin ihmisii (en oo ees tienny et tollasia tyyppejä on olemas) oon nauranu enemmä ku viimisee vuotee, oon kämeksiny kaikki mahdolliset bussi ja juna matkat, oon juossu matkalauku kans pitki autoteitä junan peräs, oon eläny viimise kuukaude nyt sellast elämää millast oon aina halunnu! :)
Tapahtumarikasta ja vapaata elämää :)

Täs pintaraapasuu!

i love my life and the ones in it <3

For Today - Talmidim

Lord of glory, make us worthy to possess your name. Lord of glory, make us worthy to possess your name. And give us a new name. And give us a new name. And call us your people, God. And give us a new name.

Ps.

vie jonaki päivänä!

"Ei Jumala luonu kiirettä. Jumala loi vaan aikaa."

Toi lause pysäytti mut tänään. Yks meijän asukkaista sano tollai mulle ja rupesin oikee miettimää. Ensinäki siinä hetkessä se puhutteli mua paljon. Jos mietin kiireyttä ja ajan käyttöä siellä, työharjottelijana, ni mulla opiskelijana ei todellakaan ole kiire. Mä saan käyttää niitten kanssa aikaa, ihan niin paljon ku haluan. Ja niin mä haluanki käyttää aikaa. Toiseks, jos mietin omaa ajankäyttöäni omas elämässäni ni kyl hiljaseks vetää. Voisin verrata sitä vaikka siihen et polttaisin omia rahojani vaikka mulla ois oikeesti käyttöäki niille. Niin mä hukkaan aikaaniki.
Yhtenä päivänä olin lähdössä ulos yhden pappan kanssa ja se istu pyörätuolissa ku tultii ulos. Sitte ku päästii siihe ulos ni se vaa sillai aneemisesti sano mulle et "voit jättää tähän". Kysyin silt et miks se haluaa et jätän sen yksin siihe ku aattelin et lähdetään puistoon paistattelee päivää. Sit sen silmät meni iha suuriks ja se kysy mult iha sairaan hämmentyneenä et "lähetkö sä oikeesti työntämään mua sinne?" No sit mä olin iha hämmentyny et miks se tollasia kyselee koska se on itsestään selvyys mulle et jos lähen asukkaan KANSSA ulos ni mä sit kans meen ja olen siellä sen kans. No sitte selvis et yleensä se vaan jätetää yksin siihe ulos istumaa siihe pyörätuolii ku se pärjää siinä yksinääki. MITÄ IHMETTÄ? Tottakai se pärjää yksin tuolissa. Kuka ei? Ketä tahansa pärjää yksin pyörätuolissa ku lyö jarrut päälle ja jättää yksinää, mut onko kellee koskaan tullu mielee et seki saatta tarvita seuraa ja hoitajien aikaa?
Mikä syy se on oikeesti jättää toinen yksi siihe pihaan ku "se pärjää kyllä yksinki". Onneks en siinä kohtaa sanonu mitä ajattelin. Olisitte vaa nähny sitä onnen määrää ku kärräsin sitä pitkin kävelyteitä siellä.
Ja kerroin tän esimerkin nyt vaa siks et mua oikeesti harmittaa se miten vähä me ihmiset annetaan aikaa toisillemme, itelemme ja Jumalalle. Uskon et se pappa tuli onnelliseks siitä ku lähdin sen kanssa kävelemään ja uskon myös siihe et me tehää itestämme onnellisempia ku annetaan aikaa itelemme. Tai lapsillemme. Aviomiehelle ja sisaruksille. Itelemme. Kiire on ihmisten keksimä juttu ja se on välil hyvä unohtaa kokonaa ja työntää sivuu. Irtautuu kaikesta.
Toi lause, "Ei Jumala luonu kiirettä. Jumala loi vaan aikaa"on pyöriny koko päivän mun päässä ni töissä sitte päätin et tän päivän käytän itteeni. Mul on vino pino juttuja mitä pitäs tehdä ja suorittaa, mut kui helmi on vaa ignoorata ne ja ottaa aika itel. Meil on rajotetusti aikaa tääl maan päällä eikä me koskaan tiedetä millo se loppuu. Aika on kallisarvosta. Siks on tärkeetä osata käyttää sitä oikein.

silmat auki!

Kello on 23:12. Mita tekee Julia? No, istuu respas koneella ja kirjottaa blogiaa. Mita Julian pitas tehda? Noooo, nukkuu hotellihuonees ku aamusti on kasilt heratys. Taa on nii tata. En oo kirjottanu yli kuukautee tanne mitaa ja nyt oli pakko noust sangyst, pukee vaatteet ja tulla kirjottaa. Nii tyypilline mina. Teen jutut aina vaarin ja vaaras jarjestykses ,mut ehka se just tekee mu elamast ainutlaatust :)
Tosiaa, oon tal hetkel Liettuas ja kavipa tanaan nain:
Ollaa Kirstin kans kuljettu kaikki matkat taha mennes taksilla. Se on halpaa ja helppoa ja turvallista ja silla paasee just sinne mihi haluaa. No taal on myos sellasia pikkubusseja mitka on vaha kyseenalasii ja ne on mita on ja niilla paasee vaha sinneppai. Niissa on nelja pyoraa ja kaantyva ratti. Jarrutki vissii? Muutenki taal liikennekayttaytyminen on iha holtitonta. Ihmiset vaa ajaa ihan taysii ja niit ei tosiaa kiinnosta muu liikenne tai se et punaset palaa tai et ne tulee kolmion takaa tai mitaa muutakaa. Naa ei todellakaa tunne kasitetta 'liikennesaannot'.
Kirsti on kaikki naa kolme paivaa koittanu taivutella mua niitten pikkubussien kyytii. Oon aina vaa sanonu et mennaa ny vaa silla taksilla ku se on nii varma ja turvallinen ja helppo ja plaaplaa. No tanaa yks taksi reissu tuli vaha tyyriiks ni paatin sit suostua moisen pikkubussin kyytii.
JA EI VITSI se oli hulppeeta. Kuolin vaa koko matkan nauruu siella. Se oli nii hauskaa! Se kuski kaahas ihan taysii, maaranpaa ei todellakaa ollu selva, se oli pieni ja haiseva pikkubussi mut se oli nii ratkiriemukast et ei sampio ku olisin jo ekana paivana hypanny sen kyytii. Ja hei, me paastii silla viel just sinne mihin haluttiinki!
Se vaa jotenki aukas silmii sille et miten mun nena edes on koko aja mahdollisuuksia tarttua haasteisii ja uusii juttuihi mitka voi olla iha mielettomia kokemuksia ja maa vaa lykkaan ne tilaisuudet ja elamykset sivuun koska oon tallane tylsa "mennaa ny vaa silla taksilla ku se on nii helppo ja varma ja...".
Miks meen ain sielt mist paasee helpointe? Misa aita on matalin? Tai miks aina pitaa menna sita reittii mika satavarmaks vie perille ilma minkaa nakosii haasteita. Kui tylsaa sellane oikeesti on.
Tajusin vaa tanaa, et vitsi ma haluun elaa taysii ja tarttuu tilaisuuksii tietamatta mihin ne vie tai millasia haasteita ne tuo tullessaan. Ma haluun teha mun elamast tapahtumarikkaan ja onnellisen enka olla sellane tylsa laiskapaska joka valitsee sen helpoimma reiti.
(alkaaka nyt jaksako nipoo tost laiskapaskast, siin ei oo mitaa vikaa vaik meniski sielt mist aita on matalin mutten vaa ite saa siit mitaa irti!)
Toi mee pikkubussi seikkailu oli nii helmi et haluun niita ihan sikana lisaa!
Nii, etta tan takia ma nousin mun ihanasta hotellihuoneen pedistani salaa tanne alas kirjottamaa teille, et rakkaat ihmiset, elakaa taysilla ja hypatkaa noide bussie kyytii :)

ps. pyydan anteeks Liettualaisten puolesta ETTEI NIIDEN SAMPION KONEISSA OLE AA:TA!!!!!#$@%437$#%# :)

Auttakaa.

Mua harmittaa niin paljon. Tai oikeestaa oon iha sika vihanen. Sain sähköpostiin video linkin missä turvakamerat oli tallentanu vanhusten pahoinpitelyä. Se oli kuvattu käsittääkseni Italiassa, jossain vanhainkodissa.
Mult tuli vaa ekana itku ja sit tulin iha sika vihaseks. Se oli jotai nii järkyttävää kattoa ku ne hoitajat heitteli ja riepotteli niitä vanhuksia. Repi hiuksista ja löi naamaan. Yks vanhus ei pystyny syömään nii nopeesti ku sille tupattii ruokaa suuhun ni sille ei sit annettu ruokaa ollenkaa.
Se oli jotain niin järkyttävää.
Oisin voinu siltä istumalta oikeesti lähteä paikanpäälle ja antaa samalla mitalla niille hoitajille. Ja ihan hirveetä, et ajattelen noin mut tuun niin vihaseks ku puolustuskyvyttömiä ihmisä kohdellaan huonosti. Jos vaan saisin ni hakisin jokaikisin niistä pois sieltä ja hoitasin vaikka yksin kunhan niil olis vaan hyvä olla. Luojan kiitos, mä en oo vastuussa niitten ihmisten tuomiosta.
Mua harmittaa niin paljon et ne joutuu kärsimään siellä. Et niit kohdellaa niin väärin siellä.
Mikään, ei mikään turhauta mua niin paljon ku se etten pääse auttaa ihmisiä ku ne sitä eniten tarvis.
Siks pyydän, tai ainaki todella toivon et jos teille ketkä luette tätä tulee ikänäkään sellanen tilanne vastaa missä te tiedätte et joku oikeesti tarvi teitä, tarvii teidän apua, ni olkaa niin rakkaita ihmiset et auttakaa ja huolehtikaa apua tarvitsevista. Puuttukaa asioihin. Oikeesti.
Ootteks kuullu tarinaa siitä pojasta joka heitteli nousuveden mukana rannalle tulleita meritähtiä takas veteen ja sit siihen paikalle tullut mies kysy että onks sillä mitään merkitystä et se heittelee niitä takas sinne veteen kunnei se saa kuitenkaa niitä kaikkia pelastettua? Ja se poika vastas, että ehkei se saakkaan kaikkia pelastettua mut ne jotka se heittää sinne veteen takas, ni ne meritähdet pelastuu.
Eikai me pystytä kaikkeen vääryyteen puuttumaan mut niihin mihin me voidaan puuttua ni puututaan. Me voidaan pienillä teoilla saada paljon aikseks ja tehä ihmisiä onnellisiks. Se ei aina vaadi paljoakaan. Eikä me ikänä saadakkaan aikaseks mitään tollasella "kunnei me kuitenkaa pystytä kaikkia pelastamaan" asenteella.
Ehkei pystytäkkään, mut me pystytään silti auttaa ihmisiä ja ku kaikki on mukana siinä ni me saadaan enemmä aikaseks ku mitä me edes osattii kuvitella. Ja voi olla et joidenki korvaa tää kuulostaa aika paksult mut saattaa tul päivä jona säki tarvit apua ;)
Ja vie jonai päivänä mä oikeesti ajan niitten ihmisten oikeuksia jotka ei ite siihen kykene ja jotkaa tarvitsee apua ja välittäviä ihmisiä ympärilleen.

Muotista läpi.

Mua ärsyttää yli kovaa muotit. Sellaset muotit mist meit työnnetää läpi sillai et ku tullaan sen muotin läpi ni me ollaan tietynlaisia. Me ollaan sellasia millasia me ei oikeesti haluta olla. Meijät on muokattu sellasiks tietynlaiseks massaks. Ja vain ja ainoastaan sellasina meet hyväksytään. Sellasina muotteina. Ihan sika rasittavaa oikeesti! Raivostuttaa. Mul vaa kiehuu ku mietin oikeesti sitä, ettei ihmiset saa olla sellasia miks ne on luotu ja mitä ne haluu olla. Ja se ettei täällä saa olla vapaasti sitä mitä on.

Kattokaas ku meillä täällä Porissa on ainaki käytössä just sellanen muotti, mist kaikkien pitää mennä läpi ettei vaa vahingossakaan erotu joukosta tai näytä erillaiselta. Tai vitsi, jos oot jostain asiasta eri mieltä ku sun paras kaveri. Tai jos oot uskovainen. Tai jos oot romani. Tai jos sulla on erilaine huumorintaju ku muilla. Tai jos et tykkää käyttää Lacosten kenkiä.
Miettikää kui sairasta. Varsinki ku liian iso porukasta menee ton muotin läpi. Kunha vaa maine pysyy? Onks se sitte hienoa elää sillai, että kaikki muut on tyytyväisiä suhun ja sun elämää. Kaikki muut paitti sinä itte. Must se olis maailman kamalin asia elää sillai.
Siks haluun kiertää sen "näytä hyvältä, ole hoikka, tee asiat kuten kaikki muutkin ympärillä olevat, ole samaa mieltä, osaa käyttäytyä, ole rikas, omista iPhone" - muotin niin kaukaa ku mahdollista.
Mieluummi otan noottia vastaa siitä et oon erillaine ja kierrän sen ku et meen sen muotin läpi ja elän sillai etten saa olla sitä mitä oon.

"Onko nyt sota?"

Vanhukset. En tie mitään nii ihanaa ku vanhat ihmiset. Mummut ja papat. Mulla tuli viime perjantaina täyteen 14 viikkoa harjottelua vanhusten kanssa, enkä varmaa koskaan oo tavannu niin elämän rikkaita ja ihania ihmisiä ku vanhukset. 

Harmittaa ku ihmisillä on niin sika väärä käsitys vanhustyöstä ja vanhuksista. Muaki varoteltiin sillo joskus ku alotin tän työn, että "pääset sitte pesee paskasia perseitä" ANTEEKS? Kui törkeitä ihmiset voi olla? Se työ on pääosin ihan kaikkee muuta ku vaipanvaihtoa. Siks toiseks, mä ihan mielelläni "pesen niiden paskasia perseitä" jotka on puolustanu meitä sodassa ja kärsii nyt näkemällä joka yö painajaisia ja harhoja siitä, että venäläiset tulee ja valtaa alaa. Viimeks viime viikolla lohdutin yhtä mummua joka aamusti itkien kysy multa "onko nyt sota?" ku se luuli et venäläiset tulee taas ja sen pitää toistamiseen jättää kotinsa. Se kertoo mulle aina siitä ku se oli pieni ja muistaa vieläki miten niitten piti lähteä talvella evakkoon. Jättää niitte oma koti ja lähteä -20 astee pakkasee. Ja miten niille tuotiin näkkileipää syötäväksi ja ne luuli et se on suklaata ku ne oli sen näkösissä paketeissa. Mua harmittaa ku vanhukset on mee yhteiskunnalle vaan taakka. Mun mielestä just niiden pitäs olla meen yhteiskunnalle aarteita. Ne on nähny ja kokenu sellasia juttuja mitä moni meistä ei edes ymmärrä. Siks arvostan niitä ihan hirveesti. Ne on kiitollisia kaikesta mitä me siellä häärätään ja tehään, ne osaa arvostaa elämää.
Ne tarvii oikeesti ihmisiä ympärilleen. Ne on ihan yhtlailla läheisyyttä kaipaavia ja rakkautta kaipaavia ihmisiä ku meki. Ne kaipaa ku joku nauraa niitten kanssa tai lohduttaa ku niillä tulee ikävä niitten puolisoa joka on jo kuollut tai lapsia jotka ei kattomassa. Ja sit viel ihmetellään miks jotku vanhukset on niin ilkeitä ja katkeria?
Tänäänki meen iltavuoroon töihi ja odotan sitä taas iha sikana. On niin ihana mennä töihi ja saada rapsa siitä mitä ne on mahtanu taas keksii siellä. Ja tietteks, voin kertoo ettei kellää ole niin hyvä huumorintaju ku vanhuksilla! Must on hienoo ku ne osaa nauraa pikkujutuille ja itelleen ja ottaa asiat huumorilla. Ne siellä aina yhdessäki nauraa omille jutuilleen ja sille ku ne on nii höperöitä ja muistamattomia.
Mä ainakin haluan olla niiden tukena ja turvana niin pitkään kun niillä on viel elin vuosia edessä. Ne on mielettömiä ihmisiä joita meijän kaikken tulis arvostaa ja pitää arvossa.