"Onko nyt sota?"

Vanhukset. En tie mitään nii ihanaa ku vanhat ihmiset. Mummut ja papat. Mulla tuli viime perjantaina täyteen 14 viikkoa harjottelua vanhusten kanssa, enkä varmaa koskaan oo tavannu niin elämän rikkaita ja ihania ihmisiä ku vanhukset. 

Harmittaa ku ihmisillä on niin sika väärä käsitys vanhustyöstä ja vanhuksista. Muaki varoteltiin sillo joskus ku alotin tän työn, että "pääset sitte pesee paskasia perseitä" ANTEEKS? Kui törkeitä ihmiset voi olla? Se työ on pääosin ihan kaikkee muuta ku vaipanvaihtoa. Siks toiseks, mä ihan mielelläni "pesen niiden paskasia perseitä" jotka on puolustanu meitä sodassa ja kärsii nyt näkemällä joka yö painajaisia ja harhoja siitä, että venäläiset tulee ja valtaa alaa. Viimeks viime viikolla lohdutin yhtä mummua joka aamusti itkien kysy multa "onko nyt sota?" ku se luuli et venäläiset tulee taas ja sen pitää toistamiseen jättää kotinsa. Se kertoo mulle aina siitä ku se oli pieni ja muistaa vieläki miten niitten piti lähteä talvella evakkoon. Jättää niitte oma koti ja lähteä -20 astee pakkasee. Ja miten niille tuotiin näkkileipää syötäväksi ja ne luuli et se on suklaata ku ne oli sen näkösissä paketeissa. Mua harmittaa ku vanhukset on mee yhteiskunnalle vaan taakka. Mun mielestä just niiden pitäs olla meen yhteiskunnalle aarteita. Ne on nähny ja kokenu sellasia juttuja mitä moni meistä ei edes ymmärrä. Siks arvostan niitä ihan hirveesti. Ne on kiitollisia kaikesta mitä me siellä häärätään ja tehään, ne osaa arvostaa elämää.
Ne tarvii oikeesti ihmisiä ympärilleen. Ne on ihan yhtlailla läheisyyttä kaipaavia ja rakkautta kaipaavia ihmisiä ku meki. Ne kaipaa ku joku nauraa niitten kanssa tai lohduttaa ku niillä tulee ikävä niitten puolisoa joka on jo kuollut tai lapsia jotka ei kattomassa. Ja sit viel ihmetellään miks jotku vanhukset on niin ilkeitä ja katkeria?
Tänäänki meen iltavuoroon töihi ja odotan sitä taas iha sikana. On niin ihana mennä töihi ja saada rapsa siitä mitä ne on mahtanu taas keksii siellä. Ja tietteks, voin kertoo ettei kellää ole niin hyvä huumorintaju ku vanhuksilla! Must on hienoo ku ne osaa nauraa pikkujutuille ja itelleen ja ottaa asiat huumorilla. Ne siellä aina yhdessäki nauraa omille jutuilleen ja sille ku ne on nii höperöitä ja muistamattomia.
Mä ainakin haluan olla niiden tukena ja turvana niin pitkään kun niillä on viel elin vuosia edessä. Ne on mielettömiä ihmisiä joita meijän kaikken tulis arvostaa ja pitää arvossa.