"Ei Jumala luonu kiirettä. Jumala loi vaan aikaa."

Toi lause pysäytti mut tänään. Yks meijän asukkaista sano tollai mulle ja rupesin oikee miettimää. Ensinäki siinä hetkessä se puhutteli mua paljon. Jos mietin kiireyttä ja ajan käyttöä siellä, työharjottelijana, ni mulla opiskelijana ei todellakaan ole kiire. Mä saan käyttää niitten kanssa aikaa, ihan niin paljon ku haluan. Ja niin mä haluanki käyttää aikaa. Toiseks, jos mietin omaa ajankäyttöäni omas elämässäni ni kyl hiljaseks vetää. Voisin verrata sitä vaikka siihen et polttaisin omia rahojani vaikka mulla ois oikeesti käyttöäki niille. Niin mä hukkaan aikaaniki.
Yhtenä päivänä olin lähdössä ulos yhden pappan kanssa ja se istu pyörätuolissa ku tultii ulos. Sitte ku päästii siihe ulos ni se vaa sillai aneemisesti sano mulle et "voit jättää tähän". Kysyin silt et miks se haluaa et jätän sen yksin siihe ku aattelin et lähdetään puistoon paistattelee päivää. Sit sen silmät meni iha suuriks ja se kysy mult iha sairaan hämmentyneenä et "lähetkö sä oikeesti työntämään mua sinne?" No sit mä olin iha hämmentyny et miks se tollasia kyselee koska se on itsestään selvyys mulle et jos lähen asukkaan KANSSA ulos ni mä sit kans meen ja olen siellä sen kans. No sitte selvis et yleensä se vaan jätetää yksin siihe ulos istumaa siihe pyörätuolii ku se pärjää siinä yksinääki. MITÄ IHMETTÄ? Tottakai se pärjää yksin tuolissa. Kuka ei? Ketä tahansa pärjää yksin pyörätuolissa ku lyö jarrut päälle ja jättää yksinää, mut onko kellee koskaan tullu mielee et seki saatta tarvita seuraa ja hoitajien aikaa?
Mikä syy se on oikeesti jättää toinen yksi siihe pihaan ku "se pärjää kyllä yksinki". Onneks en siinä kohtaa sanonu mitä ajattelin. Olisitte vaa nähny sitä onnen määrää ku kärräsin sitä pitkin kävelyteitä siellä.
Ja kerroin tän esimerkin nyt vaa siks et mua oikeesti harmittaa se miten vähä me ihmiset annetaan aikaa toisillemme, itelemme ja Jumalalle. Uskon et se pappa tuli onnelliseks siitä ku lähdin sen kanssa kävelemään ja uskon myös siihe et me tehää itestämme onnellisempia ku annetaan aikaa itelemme. Tai lapsillemme. Aviomiehelle ja sisaruksille. Itelemme. Kiire on ihmisten keksimä juttu ja se on välil hyvä unohtaa kokonaa ja työntää sivuu. Irtautuu kaikesta.
Toi lause, "Ei Jumala luonu kiirettä. Jumala loi vaan aikaa"on pyöriny koko päivän mun päässä ni töissä sitte päätin et tän päivän käytän itteeni. Mul on vino pino juttuja mitä pitäs tehdä ja suorittaa, mut kui helmi on vaa ignoorata ne ja ottaa aika itel. Meil on rajotetusti aikaa tääl maan päällä eikä me koskaan tiedetä millo se loppuu. Aika on kallisarvosta. Siks on tärkeetä osata käyttää sitä oikein.